Sinkkuilu on hirveän monimutkaista, vaikka se tietyllä tapaa tuo vapauksia elämään. Voi mennä ja tulla kuten haluaa, eikä kukaan ole määräämässä mitä tehdä ja milloin. Kuitenkin sinkkuna olo on tietyllä tapaa hirveän yksinäistä ja pistää miettimään, että mikä minussa on vikana...
Olen jo lähempänä kolmeakymmentä kuin parikymppistä joten oma elämäntilanne alkaa olla siinä pisteessä, että ystävät ympärillä menevät naimisiin tai saavat lapsia. Tuntuu, että oma elämä on ollut kohta 10 vuotta paikoillaan.
Voin sanoa, etten nauti sinkkuilusta, olen käynyt läpi monet treffit ja tapaillut miehiä, mutta mikään ei ole natsannut. Väkisinkin alkaa vaipua epätoivoon ja olenkin jo totutellut ajatukseen, että jään loppuelämäkseni yksin.
Pahin lause jonka voit sinkulle sanoa on "Olet ihana ja hyvännäköinen, löydät varmasti vielä jonkun".
Mitä jos et läydäkkään? Elämässä ei voi vain päättää rakastuuko vai jääkö yksin.
Yleensä pettymys kolkuttelee ovea silloin kun olet löytänyt jonkun mielenkiintoisen ihmisen. Olet kerinnyt jo hieman ihastua, olette käyneet treffeillä ja juttelette päivät pitkät. Fiilis tästä ihmisestä on hyvä "Kumpa nyt natsais". Ja sitten tuleekin se kuuluisa "Sussa ei oo mitään vikaa, mutta tää ei vaan toimi". Et oikein tiedä oletko pettynyt itseesi vai rakkauteen. Yrität käsittää mikä sussa on vikana, eikä kukaan osaa kertoa.
Turhauttaa...
Mutta oikeasti ei pidä muuttaa itseään, tämäkään ihminen ei ollut minua varten. Ei voi siis muuta kuin jatkaa matkaa ja odottaa prinssi oikeaa valkealla ratsullaan!
Rakkaudella: Hanna 💕
